Posts Tagged TV

Taistele taistele

Asiat kehittyvät. Viime perjantaista alkaen olen nyt muutamana päivänä käynyt mielenterveysyhdistyksen tiloissa tekemässä opinnäytetyötäni ja olenkin saanut sitä etenemään – kovin hitaasti tosin. (Kotona siitä ei tulisi mitään.) Työskentelyä haittaa rankasti väsymys, joka iskee aamupäivisin, koska en ole saanut mentyä nukkumaan ajoissa. Huomenna alkaa koululla eräs kurssi, johon minun on osallistuttava.

Olen myös nyt useana päivänä käynyt syömässä joko koululla tai eräässä yliopistoruokalassa, koska sain hankittua opiskelijakortin koululta. Se tuntuu hyvältä. Hyvin pitkän aikaa olin pelkän oman viitseliäisyyteni varassa ruuan suhteen, naurettavasta syystä. Hankin joskus alkuaikoina koulun ilmaisen opiskelijakortin ja kuvittelin yhä löytäväni sen, kunhan saisin siivottua kunnolla. Siksi en voinut hankkia uutta, kunnes minun oli tehtävä myönnytys oman tulevaisuuteni ja kehoni vuoksi.

Tämä on stressaavaa aikaa ja minun on ponnisteltava ja ylitettävä itseni. Nyt olen niin lähellä tavoitettani, että en saa enää epäonnistua. Tämä voi tuntua kenties liian kovalta vaatimukselta ajatellen mielenterveydellisiä ongelmiani, mutta tiedän, että minusta on tähän, kunhan vain panen peliin kaiken – tai ainakin riittävästi… Suurimmat ongelmat ovat netissä roikkuminen ja televisio. Jälkimmäinen helpottaa nyt, kun ohjelmakartta syksyn alkaessa muuttuu.

Kommentit (2)

Pettymyksiä ja valmistautumista pettymyksiin

Viime ajat ovat kuluneet lähinnä aikaa tappaessa. Valitettavasti tämäkään kesä ei tuonut muutosta entiseen menoon. On varsin tuskastuttavaa, kun tietää että sitä ei välttämättä tule koskaan, mutta silti odottaa ikuisesti jonkinlaista ihmettä. Äsken tuli TV:stä dokumentti kiinalaisista virkakoneiston kynsissä vääryyksiä kokeneista ihmisistä, jotka odottavat joka päivä turhaan mahdollisuutta päästä valitustoimistoon kertomaan asiansa, vuosikymmentenkin ajan. Asetelmassa on jotain hyvin kafkamaista, mutta niin on tavallaan minunkin elämässäni.

Sain viimein torstaina käytyä Mielenterveyden keskusliiton infopiste Propellissa, jossa olin jo aiemmin muutamaan otteeseen vieraillut viime vuonna. Minulla oli nimittäin mielessä jonkinlaisen tukihenkilön etsiminen, jotta pääsisin jaloilleni. Sainkin sovittua tapaamisen Turun mielenterveysyhdistykseen, mutta toiveeni sen suhteen eivät ole kovin korkealla. Ehkä siellä on tarjolla jonkinlaisia aktiviteetteja. Eivät ne suoraan auta asiaani, mutta jos ne eivät syö liikaa aikaa, voisin harkitakin sellaista.

Olin eilen ja toissapäivänä viettämässä aikaa tuntemattomien ja parin tutunkin kanssa. Petyin taas sosiaaliseen kyvyttömyyteeni. En vain ole niitä, jotka voittaisivat ihmiset puolelleen. Toisaalta asenteeni oli jotenkin passiivinen, enkä yrittänyt tarpeeksi. Ehkä minua vain pelotti liikaa. Pääasia kuitenkin on, että pystyin menemään ja kenties sain taas hiukan harjoitusta.

Kommentit (2)

Jumiutuja

Pitäisi elää, ei vain olla olemassa. Ei pitäisi jättäytyä uhrin asemaan. Näin sanoi TV:ssä joku kovia kokenut, paljon kovempia kuin minä.

Kaikenlaisia elämänviisauksia on olemassa valtavat määrät, ne täyttävät monet kirjat kannesta kanteen, mutta auttavatko ne minua? Olen hakenut ohjenuoraa sitä koskaan löytämättä. Miten voisin oikeasti elää, saada uudenlaisen vaihteen elämääni? Tänäänkin olen istunut tässä liian paljon, vähän siivoillut ja käynyt lenkillä, mutta mitään ei oikeastaan ole tapahtunut. Aikaa on vain kulunut eilisestä päivä lisää.

Jotain positiivisia merkkejäkin on. Keskiviikkona menen tapaamaan psykoterapeuttia, vaikka en ole ollenkaan varma saanko Kelan tukea terapiaan ja miten kauan byrokratia päätöstä tulee jauhamaan (kuulemani mukaan kuukausia). En ehkä koskaan aloita varsinaisia terapiakäyntejä.

Olen myös saanut painoani nostettua ja lähestynyt hiljalleen normaalipainoa, joka on haaveeni. Tänään en ole syönyt tarpeeksi, mutta voinhan vielä tehdä iltapalaa.

Jätä kommentti

Netinpuutospsykoosi?

Kirjoitan tätä merkintää kotini nettiyhteyden ollessa poikki ja siirrän sen päiväkirjaani toivottavasti huomenna keskiviikkona. Varmastikaan ei ole vain netin toimimattomuuden syytä, että tämä päivä on valunut hukkaan, mutta olen kuitenkin lähinnä vain istunut tässä odotellen. Hävettää, että olen kuin komediasarjan nörtti, joka ei osaa tehdä mitään ilman Internetiä. Muistutan itselleni, että olen sairas ihminen, kadotettu sielu, ja ne eivät ole komediasarjojen aihepiiriä.

Sain lääkäriltä näytepakkauksen uutta lääkettä. Tähän mennessä kokeilemillani masennuslääkkeillähän ei ole tuntunut olevan juurikaan positiivisia vaikutuksia olotilaani tai toimintakykyyni. Sivuvaikutukset ovat toisaalta tehneet oloni kurjaksi. Uusi lääkeaine on nimeltään risperidoni ja sen varsinaiset käyttöalueet ovat psykoosien ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvän manian hoito, mikä kuulostaa kieltämättä hieman pelottavalta. Käyttämäni annoskoko on hyvin pieni, 0,5 mg, mutta sehän vaihtelee lääkeaineittain paljonkin (vertaa moklobemidin 300 mg tabletteihin, joita otan kaksi päivittäin). Pieninä annoksina tietyt psykoosilääkkeet esimerkiksi lievittävät ahdistusta tai helpottavat nukkumista, tosin lääkärin mukaan risperidoni ei ole väsyttävä.

Lääkkeen ottamisen jälkeen olo saattaa tuntua hetken aikaa jotenkin sekavalta, mutta ahdistus tosiaankin tuntuisi hellittävän. On helpottavaa huomata, että lääkkeistä voi olla apua. Tematsepaami (rauhoittava lääke, bentsodiatsepiini) on auttanut minua nukkumaan, mutta on kurjaa huomata, että en pysty nukkumaan vieläkään kunnolla ilman sitä, vaikka unirytmini on korjaantunut melkoisesti. Siitä puheen ollen, taidan mennä nyt nukkumaan, sillä kello on pian puoli kaksitoista ja olo on sopivan väsynyt ja rauhallinen.

Jätä kommentti

Epäkorrektia elämistä

Välillä tuntuu siltä, että pelkään kaikkea. Se on kuin suurta järjetöntä pelkoa, fobiaa. Paetessani pelkoani pakenen elämää. Elämässä pitäisi kestää kivuliaita asioita päivittäin.

Satuin näkemään lopun TV-ohjelmasta Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! Sen aiheena oli masennus ja ahdistus. Sisältö vastasi todennäköisesti melko hyvin sitä, mitä jo ohjelman nimestä on pääteltävissä. Sanoma tuntui olevan: ihmiset masentuvat, koska ovat kypsymättömiä, valittavia, narsistisia kakaroita, joilla on liikaa aikaa keskittyä itseensä ja liian vähän (itse-) kuria. Tämä on toki epäkorrektia ja loukkaavaa, mutta ei mitenkään omaperäistä.

Heikoimmassa asemassa olevia, eli sairastuneita, on helpointa syyttää ongelmasta, jolla on selkeitä ja huolestuttaviakin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. On tyypillistä, että itsekeskeisyydestä syytettyjä kehotetaan menemään itseensä. Enbuske ei ole niin tyhmä, ettei olisi tajunnut ”ota itseäsi niskasta kiinni” -kehotusten järjettömyyttä, ja varmasti hän itsekin tuntee tämän sekavan, vaativan ja yksilökeskeisen yhteiskunnan paineet. Hänen intellektuaalinen kapasiteettinsa vaikuttaa näin ulkopuolisen silmin kuitenkin turhan rajoittuneelta kovin syvällisiin pohdintoihin.

Yksinäisyys ja masennus varmasti lisäävät minunkin itsekeskeisyyttäni. Varjelen ja suojelen itseäni; pyörittelen tuskaa mielessäni ja pakenen sitä. En ole kuitenkaan valinnut pahaa oloani tai halunnut päätyä tähän yksinäiseen tilaan. En voi sormia napsauttamalla muuttua tyytyväiseksi itseeni. Sen voin valita, että en suostu syyllistämään itseäni.

Jätä kommentti

Vanhemmat artikkelit »
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.