Posts Tagged taide

Valvottavia mietteitä

Poistin juuri roskapostikommentin, joka oli jäänyt tämän bloggausjärjestelmän roskapostihaaviin. Se oli tavallaan sääli, sillä kyseinen kommentti, kuten roskapostit usein, oli varsin kiehtovaa runoutta. Ne yhdistelevät ties mistä leikeltyjä tekstipätkiä kaoottiseksi kokonaisuudeksi, josta voi silti löytää yllättäviä merkityksiä. Yleensäkin pidän usein satunnaisesti syntyneestä taiteesta. Kaiken ei tarvitse olla vuosien harjoittelun, harkinnan ja hiomisen tulosta.

Minulla oli vähän aikaa sitten pahoja univaikeuksia. Unirytmi oli aivan sekaisin ja olin kaiken aikaa väsynyt. Sain pienen pakkauksen unilääkkeitä ja ne auttoivatkin jonkin verran. Hetken aikaa minulla oli taas melko normaalit nukahtamis- ja heräämisajat. Tänään poliklinikalla käydessäni rupesin taas miettimään ääneen, miksi valvon öisin. Parina viime yönä olen taas päässyt sänkyyn vasta neljältä.

Valvomiseen on monia syitä. Yksi on se, että päivällä tekemättä jääneet asiat ahdistavat. Joudun myöntämään taas epäonnistuneeni. Toinen syy on, että väsymys toimii jonkinlaisena itsesuojelun välineenä. Kun olen väsynyt päivällä, minun ei tarvitse kohdata omia puutteitani ja heikkouksiani kasvotusten – voin syyttää väsymystäni, jos koen pärjääväni huonommin, kuin toivoisin. Annan ikään kuin periksi liialliselle itsekriittisyydelleni.

Haluaisin taas yrittää muuttaa ajatteluani itsesuggestiolla. Tämä idea oli seurausta yöllisestä IRC-keskustelusta, joten valvominen ei ole kuitenkaan yksiselitteisesti hyödytöntä. Ajatusten suuntaaminen myötätuntoon itseä ja muita kohtaan saattaisi auttaa pyrkimisessä pois pahan olon kierteestä. Tässä olisi myös hyödyksi jonkinlainen fyysinen terapia, jossa keskityttäisiin mielen ja ruumiin yhteistoimintaan. Puhuminen ja jahkailu tuntuu usein vain ahdistavalta. Ongelmani liittyvät olennaisesti kehooni ja siihen, miten en tunne oloani siinä mukavaksi.

Jätä kommentti

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.