Posts Tagged opiskelu

Sairaalaelämää

Oloni sairaalan päiväyksikössä on sujunut vaihtelevasti. Unirytmini on muuttunut paremmaksi, olen ottanut lääkkeet säännöllisemmin ja olen saanut vähän luettuakin sairaalassa, mutta tuntuu silti siltä, että kaikki menee pieleen kovaa vauhtia enkä pysty jarruttamaan. Päivä pilkkoutuu ikävästi pieniin palasiin pakollisten ryhmien takia, kotiin pääsee vasta kolmen jälkeen ja kotona ei sitten jaksakaan tehdä mitään. Matkoihinkin kuluu yli tunti. Viikonloput ovat valuneet hukkaan, enkä ole saanut hankittua materiaalia opinnäytetyötäni varten. Stressi vaivaa ja nukun melko huonosti.

Olen ollut kerran lääkärin jututettavana päiväyksikössä ollessani. Hän on kuulemma entinen syömishäiriölääkäri, ja hän sanoikin minulle, että alhainen paino voi olla syynä mielenterveyden ongelmiin, ja kehotti nostamaan sitä. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen kuullut mitään tällaista, joten olen skeptinen asian suhteen. Väite voi kuitenkin myös pitää paikkansa, ja ehkä se toimii lisämotivaationa minulle syömisen suhteen. Saan myös sairaalassa joka päivä aamupalan ja lounaan.

Tapaan päiväyksikössä (sen nimessä on tosiaan sana ”yksikkö”, ei ”osasto”) monenlaisia ihmisiä, joista osaa olisi mukava tavata hoitojakson jälkeenkin, mutta en oikein uskalla pyytää yhteystietoja – siis sukunimeä, jotta voisin lisätä henkilön Facebook-kaverikseni. Varsinkaan silloin en uskalla, jos olen jotenkin kiinnostunut jostakusta. Joka tapauksessa sosiaalinen yhdessäolo rasittaa ja luo paineita. Saa nähdä, mihin suuntaan asiat muuttuvat, kun osastolle tulee uusia ihmisiä.

Jätä kommentti

Jatkoaikaa

Onko tämä viikonloppu jälleen kulunut hukkaan? En tiedä, mutta nukkunut olen ainakin paljon. Koko lauantai meni nukkuessa ja tänäänkin piti ottaa päiväunet, kun olo oli sen verran heikko. Osa lienee olantsapiinin vaikutusta, osa flunssan, osa vuorokausirytmin puutteen, osa vuodenajan.

Sain koulusta taas kerran – tällä kertaa varmasti viimeisen kerran – jatkoaikaa opinnoilleni. Päätös tuli armollisen nopeasti, eli minun ei tarvinnut viikkokausia tuskastella pelkojeni kanssa. Valmistun siis ensi vuoden puolella. Nämä opinnot eivät ole niin merkittäviä, että olisi kannattanut uhrata vajaata seitsemää vuotta niihin, mutta tällaista tämä elämä on. Kaikki vaan lipuu ohitse ja jään ihmettelemään. Valmistuminen on tavallaan suuri askel minulle elämässä, tavallaan ei, koska muut ongelmat jäävät. Tilaa aukeaa muulle, mutta tuskin saan sitä täytettyä muulla kuin ikuisella jumituksella.

Minulla on ollut halu kirjoitella tänne päiväkirjaan/blogiin tiettyjä juttuja jo pidemmän aikaa, mutta en ole saanut sitä tehdyksi. Ehkä nyt alkavalla viikolla saisin vähän aktivoiduttua. Tämä päiväkirjamerkintä antaa minulle päivän jatkoaikaa. Kun kirjoittan asiaa, minun täytyy paneutua siihen huolella, mikä vaikeuttaa paljon toimeen ryhtymistä.

Sade ropisee rauhoittavasti ikkunan takana. Huomenna käyn terapiaryhmässä ja sen jälkeen ehkä teen ruokaa, jos jaksan. Sekin on melko suuri ponnistus minulle. Opiskelut minun pitää hoitaa loppuun masennuksestani huolimatta, rimaa hipoen.

Jätä kommentti

Stressiä, aatetta ja lääkkeitä

Koulu aiheuttaa paineita. Eilen pääasiassa nukuin, yöllä pelasin ja tänäänkin olen vain ”keräillyt voimia”, paitsi että voimat eivät kerry kun aika kuluu murehtiessa. Koulussa käymäni kurssi vaatii haastattelujen tekemistä, ja ne ovat henkisesti hyvin raskaita, vaikka eivät aikaa välttämättä paljon viekään. Nämä kyseiset haastattelut tuntuvat lisäksi olevan – jos eivät tarkoituksettomia – niin ainakin hyödyttömiä. Epäilen, että tällaiset sadistiset tehtävänannot pyrkivät koulimaan työelämää varten. Siellä kun joutuu tekemään kaikenlaista ahdistavaa ja hyödytöntä. Toisaalta tämä saattaa olla vain saman teeman aitoa jatkumoa, ja opettajan ties mistä saama hyödytön projekti nakittuu opiskelijaparoille.

Nyt voin tehdä opinnäytetyötä hieman eteenpäin vain kahtena päivänä viikossa, mikä ei riitä. Olisi otettava niin sanottu no-nonsense-asenne ja jätettävä vähemmän tilaa ahdistukselle. Tässä ihailen työväenluokan sisukkaita puurtajia, jotka saattavat olla hölmöjä juntteja, mutta vastaavasti täynnä sellaista elinvoimaa, joka minulta puuttuu. Tätä rupesin miettimään saatuani jokin aika sitten Facebookissa kutsun sovellukseen nimeltä ”Skinhead: A Way of Life”. Kaikki skinit eivät ole rasisteja tai äärioikeistolaisia, joten tavallaan voisin itsekin samaistua tuollaiseen elämäntapa-aatteeseen.

Tiistaina psykiatrilla käydessäni suostuin nostamaan hieman risperidoniannostani, mitä psykiatri olikin jo aiemmin ehdotellut. Minua pelottaa se, että kohtaukseni johtuvat lääkkeistäni. Pahaenteisesti olenkin saanut nyt pari kohtausta lyhyen ajan sisällä – perjantaina väsyneenä koulussa ja viime yönä pelatessani – eikä nytkään olo tunnu kaksiselta. Tavallaan kohtaukset ovat hyväkin asia, sillä ne kertovat yleensä että on aika nukkua tai ainakin levätä. Toivottavasti maltan kuunnella kehoni varoituksia.

Jätä kommentti

Taistele taistele

Asiat kehittyvät. Viime perjantaista alkaen olen nyt muutamana päivänä käynyt mielenterveysyhdistyksen tiloissa tekemässä opinnäytetyötäni ja olenkin saanut sitä etenemään – kovin hitaasti tosin. (Kotona siitä ei tulisi mitään.) Työskentelyä haittaa rankasti väsymys, joka iskee aamupäivisin, koska en ole saanut mentyä nukkumaan ajoissa. Huomenna alkaa koululla eräs kurssi, johon minun on osallistuttava.

Olen myös nyt useana päivänä käynyt syömässä joko koululla tai eräässä yliopistoruokalassa, koska sain hankittua opiskelijakortin koululta. Se tuntuu hyvältä. Hyvin pitkän aikaa olin pelkän oman viitseliäisyyteni varassa ruuan suhteen, naurettavasta syystä. Hankin joskus alkuaikoina koulun ilmaisen opiskelijakortin ja kuvittelin yhä löytäväni sen, kunhan saisin siivottua kunnolla. Siksi en voinut hankkia uutta, kunnes minun oli tehtävä myönnytys oman tulevaisuuteni ja kehoni vuoksi.

Tämä on stressaavaa aikaa ja minun on ponnisteltava ja ylitettävä itseni. Nyt olen niin lähellä tavoitettani, että en saa enää epäonnistua. Tämä voi tuntua kenties liian kovalta vaatimukselta ajatellen mielenterveydellisiä ongelmiani, mutta tiedän, että minusta on tähän, kunhan vain panen peliin kaiken – tai ainakin riittävästi… Suurimmat ongelmat ovat netissä roikkuminen ja televisio. Jälkimmäinen helpottaa nyt, kun ohjelmakartta syksyn alkaessa muuttuu.

Kommentit (2)

”Loma” ja sen seuraukset

Olin viikon verran ”lomailemassa” mökillä. Siellä ei ollut sellaista rauhaa kuin olisin odottanut, mutta nautin olostani kuitenkin siinä määrin kuin oli mahdollista. Ennen lähtöä pohdin pitkään, pitäisikö minun ottaa työt mukaan lomalleni, joka näin ollen ei olisi ihan oikea loma. Päädyin ottamaan tietokoneen ja lähdemateriaalia mukaani, koska työskentely ei tuntunut onnistuvan kotona ja kaikkia varteenotettavia keinoja on hyvä kokeilla. Lopputulos oli kehnon lainen – en saanut tikkua ristiin projektini hyväksi ja ajatus työskentelystä pyöri ajoittain mielessäni. Syytin toimettomuudestani olosuhteita.

Paluumatka oli myös hieman stressaava. Pienet asiat, varsinkin kertyessään, saavat oloni usein melko ahdistuneeksi. Nyt kotona olen viettänyt lamauttavaa rokulipäivää ja sama masennuksen viitta on taas harteillani. En yksinkertaisesti osaa lomailla tai ottaa rennosti. Onneksi huomenna ovat asiat aina paremmin, ainakin niissä ajatuksissa, joilla tyynnytän mieltäni.

Lomailuviikko ei mennyt toki täysin hukkaan, vaikka veikin kallista aikaani. Mökillä join oman mittapuuni mukaan poikkeuksellisen paljon olutta ja myös söin paljon, joten painoni nousi. Kävin uimassa lähes joka päivä. Koin kiusallisia sosiaalisia tilanteita, mutta sain niistä myös ajattelemisen aihetta ja tietenkin sosiaaliset kontaktit ovat kaltaiselleni erakolle muutenkin hyödyksi. Seistessäni laiturilla katsomassa auringonlaskua kuvankauniissa järvimaisemassa koin rakkautta ja yhteenkuuluvuutta tätä maata kohtaan.

Jätä kommentti

Vanhemmat artikkelit »
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.