Posts Tagged henkinen kehitys
Sunnuntai 20.9.2009 klo 22:53:46
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): ajan tuhlaus, henkinen kehitys, Internet, keho, lääkkeet, opiskelu, pelot, stressi, yhteiskunta
Koulu aiheuttaa paineita. Eilen pääasiassa nukuin, yöllä pelasin ja tänäänkin olen vain ”keräillyt voimia”, paitsi että voimat eivät kerry kun aika kuluu murehtiessa. Koulussa käymäni kurssi vaatii haastattelujen tekemistä, ja ne ovat henkisesti hyvin raskaita, vaikka eivät aikaa välttämättä paljon viekään. Nämä kyseiset haastattelut tuntuvat lisäksi olevan – jos eivät tarkoituksettomia – niin ainakin hyödyttömiä. Epäilen, että tällaiset sadistiset tehtävänannot pyrkivät koulimaan työelämää varten. Siellä kun joutuu tekemään kaikenlaista ahdistavaa ja hyödytöntä. Toisaalta tämä saattaa olla vain saman teeman aitoa jatkumoa, ja opettajan ties mistä saama hyödytön projekti nakittuu opiskelijaparoille.
Nyt voin tehdä opinnäytetyötä hieman eteenpäin vain kahtena päivänä viikossa, mikä ei riitä. Olisi otettava niin sanottu no-nonsense-asenne ja jätettävä vähemmän tilaa ahdistukselle. Tässä ihailen työväenluokan sisukkaita puurtajia, jotka saattavat olla hölmöjä juntteja, mutta vastaavasti täynnä sellaista elinvoimaa, joka minulta puuttuu. Tätä rupesin miettimään saatuani jokin aika sitten Facebookissa kutsun sovellukseen nimeltä ”Skinhead: A Way of Life”. Kaikki skinit eivät ole rasisteja tai äärioikeistolaisia, joten tavallaan voisin itsekin samaistua tuollaiseen elämäntapa-aatteeseen.
Tiistaina psykiatrilla käydessäni suostuin nostamaan hieman risperidoniannostani, mitä psykiatri olikin jo aiemmin ehdotellut. Minua pelottaa se, että kohtaukseni johtuvat lääkkeistäni. Pahaenteisesti olenkin saanut nyt pari kohtausta lyhyen ajan sisällä – perjantaina väsyneenä koulussa ja viime yönä pelatessani – eikä nytkään olo tunnu kaksiselta. Tavallaan kohtaukset ovat hyväkin asia, sillä ne kertovat yleensä että on aika nukkua tai ainakin levätä. Toivottavasti maltan kuunnella kehoni varoituksia.
Osoiterakenne
Keskiviikko 2.9.2009 klo 22:36:16
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): ajan tuhlaus, henkinen kehitys, Internet, keho, koti, mielenterveys, niksit, opiskelu, päivärytmi, ravinto, stressi, TV
Asiat kehittyvät. Viime perjantaista alkaen olen nyt muutamana päivänä käynyt mielenterveysyhdistyksen tiloissa tekemässä opinnäytetyötäni ja olenkin saanut sitä etenemään – kovin hitaasti tosin. (Kotona siitä ei tulisi mitään.) Työskentelyä haittaa rankasti väsymys, joka iskee aamupäivisin, koska en ole saanut mentyä nukkumaan ajoissa. Huomenna alkaa koululla eräs kurssi, johon minun on osallistuttava.
Olen myös nyt useana päivänä käynyt syömässä joko koululla tai eräässä yliopistoruokalassa, koska sain hankittua opiskelijakortin koululta. Se tuntuu hyvältä. Hyvin pitkän aikaa olin pelkän oman viitseliäisyyteni varassa ruuan suhteen, naurettavasta syystä. Hankin joskus alkuaikoina koulun ilmaisen opiskelijakortin ja kuvittelin yhä löytäväni sen, kunhan saisin siivottua kunnolla. Siksi en voinut hankkia uutta, kunnes minun oli tehtävä myönnytys oman tulevaisuuteni ja kehoni vuoksi.
Tämä on stressaavaa aikaa ja minun on ponnisteltava ja ylitettävä itseni. Nyt olen niin lähellä tavoitettani, että en saa enää epäonnistua. Tämä voi tuntua kenties liian kovalta vaatimukselta ajatellen mielenterveydellisiä ongelmiani, mutta tiedän, että minusta on tähän, kunhan vain panen peliin kaiken – tai ainakin riittävästi… Suurimmat ongelmat ovat netissä roikkuminen ja televisio. Jälkimmäinen helpottaa nyt, kun ohjelmakartta syksyn alkaessa muuttuu.
Osoiterakenne
Tiistai 21.4.2009 klo 01:52:48
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): bloggaus, henkinen kehitys, Internet, sosiaalisuus, sukupuolisuus, terapia
Kirjoitan tätä nyt poikkeuksellisesti yöllä (puolen yön jälkeen), koska tulin vastatusten erään ongelmani kanssa, ja on hyvä purkaa tuntoja siitä saman tien. En nimittäin kykene ilmaisemaan konfliktitilanteissa tunteitani muille tarpeeksi hyvin, mistä aiheutuu erilaisia sosiaalisia ongelmia. Ne eivät varmaankaan haittaisi elämääni kovin paljon, jos olisin luonteelstani erilainen ja elämäni ei olisi näin rajoittunutta.
Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi pukea ristiriitaisia tunteitani sanoiksi; en vain ole tottunut sellaiseen. Sen sijaan joko aloitan turhan, aikaa vievän riitelyn tai lähden pois paikalta joko fyysisesti tai henkisesti. Siinä vaiheessa kun suutun, panikoin tai lukkeudun, on peli yleensä menetetty. Suuttumus ja ahdistuneisuus ovat ihan hyväksyttäviä tunnetiloja, mutta ne pitäisi osata ilmaista suoraan ja rakentavasti. Tämä ongelma on tullut vastaan muun muassa terapiaryhmässäni ja tietysti IRCissä.
Minun pitäisi pystyä muuttamaan oppimiani ja syvään juurtuneita käyttäytymismallejani. Lisäksi minun pitäisi tunnistaa ajoissa esimerkiksi se, kun minua tai oikeuksiani loukataan, jotta voisin kertoa siitä. Viime kirjoituksessani sanoin, että sisäinen taisteluni ryöstäytyy välillä ulkoiseksi. Pitäisikin pyrkiä sen hallittuun kanavointiin. Vaikka tunteiden nieleminen ei ole pidemmän päälle hyväksi, on sekin ajoittain tarpeen, mutta tunteet on silloinkin hyvä käsitellä jälkikäteen. Sitä koitan tässä tehdä.
Tällainen tunteista kirjoittaminen tai niistä puhuminen ei ole minulle miehenä ihan vaivatonta – tunnistan senkin puolen itsessäni.
Osoiterakenne
Maanantai 13.4.2009 klo 22:52:13
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): fantasiat, henkinen kehitys, mielenterveys, niksit, rakkaudettomuus, unet
Toissa yönä näin taas kerran unta, jossa osasin lentää. Ne ovat tiettävästi aika tavallisia unia, mutta varmaankin erilaisia eri ihmisillä. Minulla ne usein liittyvät siihen, että hämmästytän ihmisiä levitaatiokyvylläni ja koen mielihyvää, kun olen erityinen ja minut huomataan. Olen tavallaan pyrkinyt vastaavaan tosielämässäkin, mutta jostain syystä ärsyynnyn, jos oikeasti herätän huomiota. Kai tämä on sitä samaa ikuista hyväksynnän kaipuuta.
Minua ovat usein piinanneet pakonomaiset ajatukset, muistot tilanteista, joissa olen toiminut jotenkin väärin tai mokannut. En ole voinut antaa itselleni anteeksi, ja vaikka se nyt olisikin mahdollista, tiedän, että tietyt ikävät muistot aina varhaislapsuudestani asti säilyvät aina mukanani, ellen sairastu johonkin aivorappeumatautiin. Olen viimeaikoina kuitenkin kehittänyt itselleni uuden strategian, joka ehkä helpottaa tilannetta. Kun koen myötätuntoa (pientä) itseäni kohtaan, siis eräänlaista itsesääliä, voin paremmin hyväksyä itseni ja selitellä ahdistusta pienemmäksi tai muuttaa sen toisenlaiseksi tunteeksi. Oleellista on, että vaikka vieläkin olen tällainen kyvytön raukka, olen kuitenkin oppinut monenlaista virheistäni ja muutenkin.
Olen kuullut, että masennuksen hoidossa olisi tärkeää hyväksyä tilanne ja antaa itselleen aikaa ja mahdollisuus parantua. Olen ehkä liikkumassa siihen suuntaan, vaikka vieläkin elättelen hölmöjä toiveita ihmeparantumisesta sekä ajatuksia siitä, että en voi toimia kunnollisesti, koska en saa rakkautta, eli sitä suurinta hyväksyntää. Kysyin nimittäin itseltäni, olenko laiska ihminen vai en, ja vastaus oli, että monessa suhteessa en ole. Masennuksen oireet voi helposti sekoittaa laiskuuteen (mitä se nyt sitten ikinä onkaan). Olen hyvä ihminen, vaikka olenkin epäonnistunut.
Osoiterakenne
Lauantai 4.4.2009 klo 22:43:19
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): henkinen kehitys, koti, oma talous, pelot, stressi
Heitin juuri pois Ursan jäsenlehtiä vuosilta 1992–1997. Enoni tilasi niitä minulle, mutta en juuri koskaan tullut lukeneeksi niitä. En ole koskaan harrastanut asioita kovin innokkaasti, eikä tähtitiede ole poikkeus. Lehtien pois heittäminen sai minut kuitenkin itkemään, ja minun on vaikeaa rauhoittua.
Olen niitä ihmisiä, joiden on vaikeaa heittää pois tavaroita. Vanhoja tavaroita pois heittäessään hävittää omaa menneisyyttään ja linkkejä, jotka yhdistävät itseä nuorempaan itseensä ja muihin tärkeisiin ihmisiin. Uudemmissa on oma problematiikkansa. Tavarat luovat paitsi kaaosta ja henkistä painolastia, myös turvallisuuden tunnetta, mikä onkin kai pääasiallinen tekijä niiden keräämisen taustalla. Kasvatuksella on ollut varmasti vaikutusta, vaikka siskoni onkin erilainen.
Minulla on isäni talossa vielä hyvin paljon tavaraa varastoituna. Niistä pitäisi kaikista päästä eroon, mutta olen jatkuvassa pulassa kaiken tämän kanssa. Oma kotini toisessa kaupungissa on hyvin pieni ja myös kaaoksen vallassa, eikä minulla olisi oikein varaa matkustella tätä väliä. Joillain tavaroilla olisi ehkä käyttöarvoa jollekulle, mutta en tiedä, mitä kautta ne voisi lajoittaa pois. Yritän sanoa itselleni, että pääasia on, että saan pidettyä prosessin käynnissä. Niinäkin kertoina, kun en ole saanut mitään aikaiseksi, olen aina ottanut mukaani tai heittänyt pois edes jotain pientä, joka symbolisesti on helpottanut jäljellä olevaa urakkaa.
Minua ärsyttää se, miten paljon henkistä kapasiteettiani vievät asiat, joita en kuitenkaan saa edistymään. Tavallaan paradoksaalisesti haluaisin, että koko menneisyys olisi vain säilötty jonnekin ilmatiiviisti eikä minun tarvitsisi siihen enää kajota, kunhan se olisi vain olemassa. Maailma kuitenkin menee menojaan ja kai minäkin tässä vähitellen kasvan ihmisenä.
Osoiterakenne
Vanhemmat artikkelit »
