Tahto vapaaksi

Tänään kävin psykiatrin luona. Hän kysyi, miten psyykenlääke (fluoksetiini) on vaikuttanut minuun. Sanoin, että olen kokenut positiivisia vaikutuksia, joita en tosin kovin tarkasti osannut kuvailla, ja alun sivuoireet ovat vaimentuneet. Myöhemmin kotona tajusin, että se oli osin toiveajattelua. Enää en koe samanlaista, paikoin jopa euforista tunnetta, joka tuli kun positiivinen vaikutus alkoi. Lisäksi sivuoireet tuntuvat osittain palanneen ja oloni ylipäätään on varsin kurja. Annosta pitäisi todennäköisesti kasvattaa.

Ikävien asioiden vastapainoksi haluan tässä siteerata erästä ohjelmointiopasta, jonka virheidenetsintää ja -korjausta koskevasta osiosta löysin hämmentävän yleisluontoisia keittiöfilosofisia neuvoja:

Positive thinking

It is common to blow up the problem in one’s imagination, so that it seems to threaten weeks, months or even years of work. The problem you face may seem insurmountable: but almost never is. Once you have been programming for some time, you will be able to remember similar incidents that threw you into the depths of despair. But remember, you always solved the problem, somehow!

Perseverance is often the key, even though a seemingly trivial problem can take an apparently inordinate amount of time to solve. In the end, you will probably wonder why you worried so much. That’s not to say it isn’t painful at the time. Try not to worry — there are many more important things in life.

Nämä jutut pääsevät turhan usein lipsumaan mielestä. Minulla on tosin vaikeuksia palauttaa mieleen, miten olisin aikaisemmin päässyt kurjasta tilanteesta kuiville itsetunnon kolhiintumatta kohtuuttomasti. Myös seuraavan kappaleen ohje ”simplify the problem” on sinällään käyttökelpoinen. Hieman samantapaista metodia käytetäänkin joissain psykoterapian muodoissa; ongelmat pilkotaan yhä pienemmiksi osaongelmiksi, kunnes ne ovat sopivan pieniä ja helpompia ratkaista.

P.S. Hävettää vähän edellisen blogimerkintäni otsikko. En keksinyt siihen hätään mitään parempaakaan…