Posts Tagged fantasiat
Tiistai 14.7.2009 klo 22:50:53
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): ajan tuhlaus, fantasiat, Internet, koti, mielenterveys, niksit, sosiaalisuus, stressi, yksinäisyys
Olen nyt jo monen päivän ajan ollut alamaissa, masennuksen kourissa. Se on ärsyttävää ja rasittavaa. Haluaisin niin pystyä toimimaan kunnolla. Minulla on taas lisäpaineita, pitäisi vähän järjestellä erästä tapaamista. Olen ollut myös yksinäinen, koska minulle tärkeä ihminen ei ole ollut IRCissä juttelemassa. Yksinolossa on vaikeinta se, ettei ole ketään kenelle puhua ja huojentaa mieltään.
Masennus saattaa olla turvautumis- tai pakokeino vaikeita asioita vastaan. Olen joskus myös kuullut mielikuvaharjoituksista, joissa kehitetään mielensisäinen turvapaikka, jonne voi tarvittaessa astua milloin vain. Herääkin kysymys: voisinko vaihtaa masennuksen, ahdistuksen ja tuskan johonkin parempaan, jonka keskellä olotila olisi miellyttävä? Olen joskus yrittänyt kuvitella sellaista rauhallista, sadunomaista paikkaa, jossa kaikki olisi hyvin. Huomasin kuitenkin, että olin siellä paikassa yksin, siis yksinäinen. Olen myös kuvitellut itseäni tai jotain fantasiaversiota itsestäni jonkun muun kanssa, mutta sellaiset kuvitelmat ovat fantasioita eivätkä oikein toimi tässä tarkoituksessa.
Minulle helpoin tie lievittää ahdistusta on pelaaminen, mutta se tuntuu traagiselta, koska kulutan siihen niin paljon aikaa, jota voisin käyttää hyödyllisemmin, ja ahdistuksen joutuu kohtaamaan kuitenkin joka päivä. Olisi kai pakko pitää itsensä liikkeellä, ettei jumiutuisi tuskaiseen tilaan. Tämä asunto on omiaan pitkiin unohduksen jaksoihin. On kuitenkin samalla hyväksyttävä se, jos tuntuu että paineita on liikaa. En ole niin vahva kuin toivoisin olevani. Voimavarani ovat välillä piilossa, mutta kyllä niitä taas löytyy.
Osoiterakenne
Maanantai 13.4.2009 klo 22:52:13
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): fantasiat, henkinen kehitys, mielenterveys, niksit, rakkaudettomuus, unet
Toissa yönä näin taas kerran unta, jossa osasin lentää. Ne ovat tiettävästi aika tavallisia unia, mutta varmaankin erilaisia eri ihmisillä. Minulla ne usein liittyvät siihen, että hämmästytän ihmisiä levitaatiokyvylläni ja koen mielihyvää, kun olen erityinen ja minut huomataan. Olen tavallaan pyrkinyt vastaavaan tosielämässäkin, mutta jostain syystä ärsyynnyn, jos oikeasti herätän huomiota. Kai tämä on sitä samaa ikuista hyväksynnän kaipuuta.
Minua ovat usein piinanneet pakonomaiset ajatukset, muistot tilanteista, joissa olen toiminut jotenkin väärin tai mokannut. En ole voinut antaa itselleni anteeksi, ja vaikka se nyt olisikin mahdollista, tiedän, että tietyt ikävät muistot aina varhaislapsuudestani asti säilyvät aina mukanani, ellen sairastu johonkin aivorappeumatautiin. Olen viimeaikoina kuitenkin kehittänyt itselleni uuden strategian, joka ehkä helpottaa tilannetta. Kun koen myötätuntoa (pientä) itseäni kohtaan, siis eräänlaista itsesääliä, voin paremmin hyväksyä itseni ja selitellä ahdistusta pienemmäksi tai muuttaa sen toisenlaiseksi tunteeksi. Oleellista on, että vaikka vieläkin olen tällainen kyvytön raukka, olen kuitenkin oppinut monenlaista virheistäni ja muutenkin.
Olen kuullut, että masennuksen hoidossa olisi tärkeää hyväksyä tilanne ja antaa itselleen aikaa ja mahdollisuus parantua. Olen ehkä liikkumassa siihen suuntaan, vaikka vieläkin elättelen hölmöjä toiveita ihmeparantumisesta sekä ajatuksia siitä, että en voi toimia kunnollisesti, koska en saa rakkautta, eli sitä suurinta hyväksyntää. Kysyin nimittäin itseltäni, olenko laiska ihminen vai en, ja vastaus oli, että monessa suhteessa en ole. Masennuksen oireet voi helposti sekoittaa laiskuuteen (mitä se nyt sitten ikinä onkaan). Olen hyvä ihminen, vaikka olenkin epäonnistunut.
Osoiterakenne
Tiistai 17.2.2009 klo 23:55:13
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): ajan tuhlaus, bloggaus, elämäpeli, fantasiat, filosofia, niksit
Tunnen taas että aika valuu ohitseni ja saan tehtyä vain pienen osan siitä mitä minun täytyisi. Olen ikään kuin toisessa ulottuvuudessa, jossa aika kuluu hitaammin kuin sen ulkopuolella, oikeassa maailmassa. Silti vanhenen yhtä nopeasti kuin muutkin.
Katselin ikkunastani Venusta iltataivaalla. Se loisti kirkkaana – kokonainen tuntematon, paksujen pilvien verhoama maailma. Eniten kaipaan kaukaisille, kylmille, pienille planeetoille, joissa voisi istuskella rauhassa katselemassa tähtiä. Täältä ne näkyvät kovin huonosti. Toki matkustaisin kauemmaskin, jos se olisi mahdollista: tähtien luo, toisiin galakseihin tai jopa toisiin maailmankaikkeuksiin. Kaikkivoipaisuusfantasiat piinaavat minua.
En tiedä, onko minulla mitään paikkaa tässä maailmassa. Tässä todellisuudessa olen kokija, subjekti, mutta vailla tarkoitusta. Monille on tullut mieleen verrata elämää peliin ja varsinaisia elämäpelejä onkin tehty useita. Jos olen sisällä jumalan pelaamassa simulaatiossa, olen varsin huono väline siinä. Jos taas tehtäväni on kerätä pisteitä, en ole keksinyt, miten parhaiten niitä keräisin, enkä edes oikein tiedä, mistä niitä saisi. Olen kuitenkin jo pitkän aikaa miettinyt jonkinlaisen oman pelin rakentamista elämäni kehyksiin, osittain lisätäkseni elämisen motivaatiota. Ehkä suunnittelen sitä tulevissa päiväkirjamerkinnöissäni.
Osoiterakenne
Keskiviikko 28.1.2009 klo 12:14:22
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): fantasiat, Internet, kuolema, mielenterveys, niksit, päivärytmi, rakkaudettomuus, sosiaalisuus, stressi, tytöt
Viikko sitten otin asioista selvää ja särjin sydämmeni, joka oli pitkään pitänyt yllä hölmöjä, lohduttavia fantasioita. Seurasi tuskaa ja ahdistusta, pettymystä ja kateutta. Tämä oli jälleen niitä hetkiä, kun tunsin, kuinka masennus on konkreettisesti pilannut elämäni. Kuva täydellisestä onnesta törmäsi omaan heikkoon suojakuoreeni. Nyt olen lähinnä surullinen.
Kun tänään heräsin, mietin, miksi en voi rakastaa tai arvostaa itseäni. Koen, että en riitä muiden silmissä ja että kaikki minussa on väärin. Mitä rakastettavaa minussa silloin voi olla? En tietenkään pysty uskottelemaan itselleni, että se kaikki on pelkkää kuvitelmaa, varsinkaan, koska sellainen on epärealistista. Jos yritän miettiä hyviä puolia itsessäni, ne helposti kääntyvät negatiivisiksi. Miksi koitan vielä jatkaa? Se tuntuu niin turhalta. Minusta on vain haittaa ja harmia. Toivon yhä jotain… Surulliseen loppuun saakka.
Olen viime päivät koittanut saada käännettyä vuorokausirytmiäni noin 12 tunnilla. Se on hyvin vaikeaa, kun päivä ei rytmity luonnostaan mitenkään. Valvominen tuntuu olevan masentuneilla melko yleinen ongelma. Nukkumaan ei millään malttaisi mennä. Jotenkin se kai liittyy aivokemiaan ja ahdistuksen lieventämiseen, mutta mekanismia en tunne. Sovin IRCissä erään toisen ongelmaisen kanssa, että heräämme joka aamu tiettyyn aikaan aamupalalle ja vaihdamme vähän kuulumisia. En vain oikein usko, että hän on tarpeeksi motivoitunut sellaiseen. Tänään hän ei saapunut aamulla paikalle. Itsekin olen joka päivä joutunut nukkumaan päiväunia, koska yöllä en saa nukuttua kovin pitkään enkä kestä väsymystä päivällä.
Kaikenlaiset ongelmat rasittavat mieltäni, ja ne kietoutuvat toisiinsa, suureksi möykyksi, jota koitan epätoivoisesti purkaa. Sitäkin pitäisi kai rakastaa kiehtovana haasteena.
Osoiterakenne
Tiistai 13.1.2009 klo 09:13:20
· Aihe: elämä ·Avainsana(t): fantasiat, mielenterveys, sosiaalisuus, unet, yksinäisyys
Unet kiehtovat minua, sillä mielikuvitus voi toimia niissä melko vapaasti. Unissa voi myös kokea huikaisevia tunnetiloja, joille ei löydy sanoja. Toisaalta unet ahdistavat minua, koska niissä yhdistyy palasia menneestä ja nykyisestä todellisuudesta sekä tulevaisuuden toiveita ja pelkoja. Usein nuo elementit tai niiden yhdistelmät eivät ole kovin miellyttäviä.
Tänään näin vaihteeksi mukavaa unta. Oli aurinkoista ja lämmintä, ja kuljin joidenkin tuttujeni kanssa pitkin hiljaista tietä kohti jotakin tapahtumaa. Molemmin puolin tietä kasvoi melkein ihmisen korkuista viljaa. Unessa esiintyi tuttuja ihmisiä, mutta myös joitain, joita ei ole oikeasti olemassa. Eräs oli noin nelikymmenvuotias sairaanhoitajanainen, joka oli jonkin aikaa sitten eronnut vaimostaan. Pidin tuosta kuvitteellisesta henkilöstä todella paljon; meistä olisi voinut tulla hyvät ystävät. Toisaalta hän oli sellainen ystävällinen ja välitön ihminen, joista on helppoa pitää. Unen aikana meille ehti jopa kehittyä jonkinlaista sisäpiirihuumoria.
Herättyäni, kun mietin untani, tein erään havainnon elämästäni. Olen usein harmitellut sitä, että minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa voisin viettää vapaa-aikaa tai vain olla. Ei ole ketään, johon voisin tukeutua kun on vaikeaa. Toisaalta minulla on ollut sellaiseen mahdollisuuksia, mutta en ole tarttunut niihin. Mikä vahinko! En jotenkin kykene uskomaan, että kukaan oikeasti haluaisi olla minun kanssani, tai sitten häpeän itseäni liikaa. Masennus on myös konkreettisesti pilannut pyrkimykset olla sosiaalinen, koska sellainen vaatii aloite- ja toimintakykyä. En ole kuitenkaan ymmärtänyt sairastavani depressiota.
Uniin ei liity mitään yliluonnollista, mutta ne voivat avata tärkeitä näkökulmia omaan elämään. Sitä aivot tuntuvat nukkuessa pääasiassa pohtivan.
Osoiterakenne
Vanhemmat artikkelit »
