Vähän aikaa sitten kuuntelin John Denverin kappaleen Take me home, country roads, josta pidän syystä tai toisesta. Sitten viime viikonloppuna satuin katsomaan elokuvan Sydämen kuiskaus, jossa kyseinen kappale on merkittävästi esillä. Eilen YouTubea selatessani se suositteli minulle Sydämen kuiskauksen traileria täysin edellisiin asioihin liittymättömästä syystä, eikä kyseessä ole edes mikään erityisen merkittävä elokuva. Tämä oli tietenkin vain yhteensattumien ketju, tuskin mitään yliluonnollista.
Nämä yhteensattumat olivat harmittomia, mutta joskus mietin, että ennemmin tai myöhemmin elämässäni sattuu katastrofien sarja, josta en selviä ehjin nahoin. Olen kuullut tarinoita, joissa kovia kokeneet ihmiset ovat kohdanneet yhä uusia onnettomuuksia. Tämä on yksi peloistani, jotka kuormittavat mieltäni.
Huomenna aloitan taas jakson päiväosastolla sairaalassa. Voisin periaatteessa olla siellä kuusikin viikkoa, mutta se tuntuu jotenkin ylivoimaisen pitkältä ajalta. Tarkoitus olisi, että pääsisin taas hieman paremmin jaloilleni ja saisin puristettua opiskeluni loppuun. Minua hävettää, että olen siinä kunnossa, että en osaa hoitaa asioitani itsekseni. Koitan sanoa itselleni, että kaikki tarvitsevat toisten ihmisten tukea ja tämä on vain yksi muoto siitä. Toisaalta kaikkea mahdollista on kokeiltava, koska oikeasti haluan elämäni raiteilleen.
