Arkisto joulukuu, 2008

Hieman etäisyyttä

On jouluaatto; kirjoitan tätä junassa matkalla kaupungista toiseen. Julkaisen tämän kirjoituksen, kunhan taas pääsen nettiyhteyden päähän. Nukuin aamulla kolmisen tuntia ja nyt koitan pysyä hereillä energiajuoman avulla. On fyysisesti hieman huono olo ja myös henkisesti totta kai. Aion nukkua perillä jonkin verran. Usein onneksi unirytmin korjaamisessa on apua siitä, että olen yötä muualla kuin kotona.

Muutama viime vuorokausi on taas mennyt hukkaan takertuessani yksityiskohtiin ja välttäessäni yksinkertaisia ratkaisuja. Olen syönyt aivan liian vähän ja nukkunut huonosti. Tuntuu siltä, kuin tahtomattani hellittäisin otetta, kun olen muutaman viikon täysin omillani, vailla hoitokontaktia. Paha olo minussa aiheuttaa tällaista itsetuhoista käyttäytymistä. Tyroksiini on loppumaisillaan; joulun jälkeen minun on pakko käydä terveyskeskuksessa.

Onneksi tämä muutaman päivän matka sai minut eilen hieman aktivoitumaan. Pesin pyykkiä (pyykkituvassa oli poikkeuksellisen paljon vapaita aikoja) ja kävin kaupassa. Näen perjantaina paria kivaa ihmistä, mitä odotan ehkä eniten. Edessäni olevilla junanpenkeillä istuu nuoripari, ja he pussaavat aina välillä.

Kommentoi

Tilannepäivitys sairaskertomukseen

Moklobemidiannokseni nostettiin 300 milligrammaan, joka on ilmeisesti suositelu hoitotaso. Nyt huomaan sivuoireet jo selkeästi: käsien ja kasvojen tunnottomuutta, elohiiriä ja välillä tahdottomia nykäisyjä (hampaat saattavat kolahtaa yhteen aika inhottavasti). Luin kuitenkin Mielenterveyden keskusliiton tiedotuspisteestä saamani esitteen masennuksesta ja sen hoidosta, ja se antoi minulle uskoa lääkityksen tehoon. En toisaalta luultavasti saa olotilaani kohennettua ilman parempaa terapiaa; olen nyt vuoden käynyt poliklinikalla ja välillä nuo käynnit ovat vain tuoneet lisää ahdistusta. On tämä jonkinlainen alku kuitenkin. Kunnollisen psykiatrisen- tai muun terapian hakeminen vaatii näköjään melko paljon voimia ja aloitteellisuutta itseltä.

Psykologin tutkimuksista minulle jäi positiivinen tunne. Viimeisessä tapaamisessa, eli palautekerralla, psykologi kertoi testeistien tuloksista ja siitä, millaisen kuvan hän on minusta saanut. Monet asiat osuivat kohdalleen ja minulle tuli jotenkin lohdullinen olo. Hän oli selvästi ammattilainen ja oikeasti pyrki ymmärtämään minua – toisin kuin erikoissairaanhoitajat, vaikka hyvää tarkoittavatkin. Ehkä pyydän lopullisen raportin kirjallisena itselleni, jotta voisin paremmin ymmärtää itseäni. Ikävä asia on, että seuraava käyntini polilla on vasta vajaan kuukauden päästä joululoman takia.

Kävin viime yönä IRCissä keskustelua depressiosta ja assertiivisesta käyttäytymisestä. Vaikuttaa siltä, että monet, varsinkin masentuneet, hyötyisivät assertiivisuuden ja niin sanottujen assertiivisten oikeuksien tuntemisesta. Tiivistetysti kyse on omien oikeuksiensa tuntemisesta ja puolensa pitämisestä, jämäkästä käyttäytymisestä. Assertiivisuus ei ole aggressiivisuutta eikä myöskään passiivisuutta, vaan siltä väliltä. On tärkeää myös muistaa muiden ihmisten samat oikeudet sekä kunnioitus ja ystävällisyys muita kohtaan.

Olisi kenties ollut parempi mennä aikaisin nukkumaan kuin istua juttelemassa IRCissä koko yö, mutta koin keskustelun sen verran hyödylliseksi, että menin vasta neljän aikoihin nukkumaan. Tämä päivä meni osittain pilalle sen takia. Pitäisikin yrittää saada keskustelut liikkeelle tarpeeksi aikaisin, jos niitä on tullakseen.

Kommentoi