Lääkkeen pakkausselosteessa sanotaan:
”Jos lääkärisi katsoo, ettet tarvitse enää CYMBALTA-hoitoa, hän kehottaa sinua vähentämään annosta vähintään 2 viikon aikana ennen hoidon lopettamista kokonaan. Joillekin potilaille, jotka ovat lopettaneet CYMBALTA-hoidon äkillisesti, on kehittynyt oireita kuten huimausta, pahoinvointia tai päänsärkyä. Nämä oireet eivät yleensä ole vakavia ja häviävät muutamassa vuorokaudessa, mutta jos sinulle kehittyy häiritseviä oireita, kysy neuvoa lääkäriltäsi.”
Minun (-kaan) kohdallani tämä kuvaus ei ihan pitänyt paikkaansa, koska mitään kehotusta annoksen vähentämisestä tai vihjausta mahdollisista vieroitusoireista en saanut. Oli tietysti myös omaa huolimattomuuttani, etten lukenut pakkausselostetta tarkasti. Huomionarvoista on, että lääkevalmistajan kirjoittamassa kuvauksessa käytön lopettamisen syyksi annetaan vain, että hoitoa ei enää tarvita, eikä esimerkiksi sitä, että lääkkeellä olisi liian pahoja haittavaikutuksia.
Vieroitusoireet jatkuvat ja muuttavat muotoaan. Nyt päässäni sykkii ja suhisee häiritsevästi. Hoitokontaktini sairaalassa vaihtuvat ja se tuottaa sekä hermostuneisuutta että kaivattuakin liikettä pysähtyneisyyteen. Olen varmaankin surullinen siitä, etten enää näe mukavaa hoitajaani, mutta tunteet ovat ristiriitaisia. Joskus koen hoidon olevan jonkinlaista yhteiskunnan antamaa tekohengitystä, joka pitää minut hengissä, mutta ei oikeasti elossa. Tärkeimmissä asioissa juuri kukaan ei voi auttaa. Vai kuvittelenko vain niin? En vieläkään osaa pyytää apua, koska minua hävettää. Saattaa olla, että suuntavaistoni pettää minut – en näe, missä päin on pinta ja auringon loiste. Siellä on ne keijut ja muut.
