Välillä tuntuu siltä, että pelkään kaikkea. Se on kuin suurta järjetöntä pelkoa, fobiaa. Paetessani pelkoani pakenen elämää. Elämässä pitäisi kestää kivuliaita asioita päivittäin.
Satuin näkemään lopun TV-ohjelmasta Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! Sen aiheena oli masennus ja ahdistus. Sisältö vastasi todennäköisesti melko hyvin sitä, mitä jo ohjelman nimestä on pääteltävissä. Sanoma tuntui olevan: ihmiset masentuvat, koska ovat kypsymättömiä, valittavia, narsistisia kakaroita, joilla on liikaa aikaa keskittyä itseensä ja liian vähän (itse-) kuria. Tämä on toki epäkorrektia ja loukkaavaa, mutta ei mitenkään omaperäistä.
Heikoimmassa asemassa olevia, eli sairastuneita, on helpointa syyttää ongelmasta, jolla on selkeitä ja huolestuttaviakin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. On tyypillistä, että itsekeskeisyydestä syytettyjä kehotetaan menemään itseensä. Enbuske ei ole niin tyhmä, ettei olisi tajunnut ”ota itseäsi niskasta kiinni” -kehotusten järjettömyyttä, ja varmasti hän itsekin tuntee tämän sekavan, vaativan ja yksilökeskeisen yhteiskunnan paineet. Hänen intellektuaalinen kapasiteettinsa vaikuttaa näin ulkopuolisen silmin kuitenkin turhan rajoittuneelta kovin syvällisiin pohdintoihin.
Yksinäisyys ja masennus varmasti lisäävät minunkin itsekeskeisyyttäni. Varjelen ja suojelen itseäni; pyörittelen tuskaa mielessäni ja pakenen sitä. En ole kuitenkaan valinnut pahaa oloani tai halunnut päätyä tähän yksinäiseen tilaan. En voi sormia napsauttamalla muuttua tyytyväiseksi itseeni. Sen voin valita, että en suostu syyllistämään itseäni.
