Juhannus teki pitkän aukon päiväkirjaani. Olin tässä tietokoneen edessä melkein koko ajan, mutta pidin jonkinlaista lomaa, vaikka sitä siksi ei voikaan kutsua. Ensin olin vain apeana, mutta sitten päätin opetella ohjelmointia C++-kielellä ja sain hiukan mielenkiintoistakin ajateltavaa. Mielessäni ei siis pyörinyt vain se, miten yksinäinen olen silloin, kun pitäisi olla juhlimassa muiden kanssa.
Edellinen päiväkirjamerkintäni kosketteli kuolemaa. Juhannus onkin perinteinen kuoleman juhla suomalaisille. Tiedotusvälineiden suosikkiaiheita on nimittäin se, monenko ihmisen hengen juhannuksenvietto on vaatinut tällä kertaa. Mukaan otetaan tapot ja muutkin epänormaalit kuolemat, jotka eivät välttämättä mitenkään liity ajankohtaan, kunhan vain saadaan ruumisluvusta vaikuttavamman kuuloinen. Tällainen kalmankatkuinen uutisointi tuo kontrastia elämäntäyteisimpiin juhlahetkiin. Memento mori – muista kuolevasi.
Painoni oli lähtenyt lupaavaan nousuun, mutta romahti taas. Se osaltaan vaikutti mielialaani. Ruokahaluni ei ole ollut kaksinen, enkä ole oikein saanut käytyä kaupassakaan. Pyykit ovat pesemättä, kirjat palauttamatta ja tuntuu, että kylven täällä omassa saastassani. Tällaistahan tämä elämä on. Ei sitä tiedä, miten tämäkin vaihe joskus osoittautuu hyödylliseksi kokemukseksi.
