Katselin eilen TV:stä sarjaa American Chopper, jossa perheyritys valmistaa moottoripyöriä käsityönä. Itse moottoripyörät eivät minua paljon kiinnosta, mutta naama purppuraisena raivoava perheen isä teki minuun vaikutuksen.
Olen yrittänyt joskus tietoisesti luoda itselleni eräänlaisen sivupersoonan, jonka tehtävä olisi komentaa ja pitää kuria yllä. Tunteet, kuten ahdistus tai pelko, eivät rajoittaisi sen kylmää harkintaa. American Chopperin Paul Teutul vanhempi ei toisaalta ole kylmän harkitseva, vaan suhtautuu kaikkeen kiihkolla, minkä hänen poikansa saavat tuntea nahoissaan. Hän on kuitenkin äärimmäisen määrätietoinen, ei hyväksy viivytyksiä tai tekosyitä ja vaatii aina siisteyttä ja järjestystä.
Käskynjakajan erottamista omasta itsestä on aika hankalaa toteuttaa käytännössä, varsinkin koska minussa on myös vahva vastaan kapinoiva puoli. Olen kokeillut joitakin keinoja ulkoistaa tehtävien jakamista, jotta aloitekyvyttömyyteni ei tulisi tielle. Kirjoitan näistä keinoista ehkä joskus lisää.
Joskus inspiraatiota voi saada varsin kummallisista lähteistä, kuten moottoripyöriä rakentavalta amerikkalaiselta körmyltä, jolla tuskin on paljon yhteistä minun kanssani.