Olen monesti kysynyt itseltäni, onko minulla tarpeeksi kunnianhimoa, vai onko sitä ehkä niin paljon, että se vain estää minua toimimasta. Vaikka kunnianhimo ei yleensä tarkoita sananmukaisesti kunnian himoitsemista, se on ehkä väärä sana sille voimalle, jota eläminen vaatii.
Entä intohimo – onko yleensä tarpeen suhtautua asioihin elämässä intohimoisesti ja jos on, riittääkö jokin tietty asia, joka sitten kannattelee muuta elämää? Selvästikin on väärä tie keskittää huomio johonkin yksinäiseen puuhasteluun ja antaa kaiken muun rapistua ympärillään. Toisaalta tavallinen, terve ihminen tuskin tarvitsee kovin intohimoista suhdetta elämään.
Minulla on visioita hyvästä elämästä ja haluan sen myös saavuttaa. En vain millään tunnu keksivän, mikä on se tarvittava voima, jonka omasta itsestäni voisin kaivaa esille. Tunnen, että jossain syvällä minussa on sisäinen tuli, joka haukkoo happea. Se on liian ylpeä pikku liekki, joka kuvittelee itsestään suuria. Pelkään kuitenkin, että vain se pitää minua hengissä.
