Joudun elämään jatkuvasti sen paradoksin kanssa, että työkalut paremman elämän saavuttamiseen ovat kätteni ulottuvilla, mutta aina kun yritän tarttua niihin, ne lipsuvat pois otteestani. Minulla on paljon kivoja ideoita, mutta toteutuksen tiellä on masennuksen suo.
Tiedän, mitä minun täytyy tehdä. Osaan tehdä sen. Olen harjoitellut sitä ja tunnen teorian. Voisin kirjoittaa opaskirjan ja kuvata opetusvideon. Tiedän, miten minun pitäisi elää, ja olen selvinnyt jo näin pitkälle, mutta ratkaiseva virta puuttuu. Jossain on kai kytkentähäiriö.
Jostain selittämättömästä syystä vaivuin taas täksi päiväksi kurjaan oloon. Huutelen epätoivoissani apua, mutta en oikein saa vastakaikua, tai ainakaan oikeanlaista. Tahtoisin alistua ja totella, mutta en tiedä, kenelle alistuisin. Minunlaiseni ihmiset hakevat usein ulkoista auktoriteettia, johon nojata, ja kanssakäskyläistensä seuraa. Minulle helpot ratkaisut aiheuttavat yleensä näppylöitä.
Sen tiedän, että jotenkin minun on katkaistava tämä kuvaputkien edessä vietetty kooma. Jos en pelkäisi punkkeja, menisin makaamaan heinikkoon ja katselisin taivasta.
