Olen nyt käyttänyt fluoksetiinia 19 päivän ajan. Huomaamani sivuoireet ovat rajoittuneet lähinnä orgasmivaikeuteen. Toisaalta yleistä huonoa oloa on vaikeaa liittää mihinkään tiettyyn asiaan. Sivuvaikutus alkaa kuitenkin heiketä ja tuntuu ikään kuin positiivinen vaikutus alkaisi hiljalleen saapua. Mieli on iloisempi, mutta aloitekyky on vielä melko lailla hukassa.
Tänään oli melko viileää. Silti kesäväsymys on voimakas ja päässä on huono olo. Tällaiset päivät saavat minut taas uskomaan vahvemmin, että allergialla on suuri osuus asiassa. Jos fluoksetiinista on mitään apua tähän vaivaan, sitä ei ole ainakaan vielä ilmennyt.
Käytän myös levotyroksiinia, eli synteettistä kilpirauhashormonia. Olen kuullut, että hyvin usein masennuspotilailla tutkitaan kilpirauhasen mahdollinen toimintahäiriö, koska sillä on todettu olevan yhteys masennukseen. Hormoniarvoni eivät ilmeisesti olleet kovin hälyyttävät, mutta parempi kai on, että tätäkin konstia kokeillaan. Nyt siis päivittäinen lääke-cocktailini on suurin, mitä eläessäni olen syönyt. Ehkä tämä antaa esimakua siitä, mitä vanhuudessa seuraa, mikäli elän niin pitkälle.
Huomasin, että tämän bloggauspalvelun roskapostisuodatin oli ehtinyt poistaa pysyvästi kolme kommenttia, joita en ollut ehtinyt lukea. Toivottavasti siinä ei mennyt mitään tärkeää – pitänee olla tarkkaavaisempi jatkossa.