Tuntuu, että aina kun aloitan jotain uutta aktiviteettia, kaava on sama tuttu: aluksi innostus lisää toimintakykyä ja parantaa oloa, sitten ahdistus ja stressi kääntävät vähitellen vaa’an negatiivisen puolelle. Tämä on sinällään varmastikin yleisinhimillistä, vaikka varsin ärsyttävää. Minulle nämä painostavat tilanteet aiheuttavat tyypillisesti olotilan, jossa vain joten kuten pystyn selviämään päivästä toiseen.
Olen selvinnyt kielikurssistani tähän mennessä hyvin. Välikokeista olen saanut vitosen, eli korkeimman arvosanan. Silti tuntuu, että koulussa käyminen syö voimani. Olen jo melko pitkään nukkunut huonosti. Yritän mennä nukkumaan tunniksi tai pariksi, mutta herätyskello ei saa minua ylös. Sitten nukun aamuun asti. Syyllisyyden tunne estää minua menemästä nukkumaan järkevällä tavalla.
Tässä ei tunnu olevan paljonkaan järkeä. Taistelen itseäni ja ahdistusta vastaan ja näytän olevan häviöllä. Erilaiset ajatusleikit ja strategiat eivät ole toimineet, tai oikeastaan en ole kyennyt pitämään niitä yllä. Ei kuitenkaan ole väärin ajatella positiivisesti, vaikka luottamus itseen tuntuu olevan pitkälti tyhjän päällä, mutta pitää olla realistinen ja tiedostaa ongelmat sellaisina kuin ne ovat.
