Olen melko hyvin säästynyt uteluilta tyttöystävättömyydestäni. Jotkut ovat tuskissaan varsinkin suvun juhlissa, kun joutuvat vastailemaan vanhemman sukupolven kiusallisiin kysymyksiin. Nyt kaikki isovanhempani ovat kuolleet, joten suvun merkeissä kokoonnumme vielä entistäkin harvemmin. Joudun kuitenkin usein vastakkain oman erilaisuuden tunteeni kanssa.
Nykyään sinkkuus on jo yleensä täysin hyväksyttävä elämäntapanakin. En juuri tunne velvollisuutta näyttää pystyväni muodostamaan parisuhteen, mutta häpeää kylläkin. Olen niin huono, että en pysty toteuttamaan edes tätä perusviettiäni.
Olisi tavallaan helpompaa jos olisin homoseksuaali. Paitsi että voisin tarjota sitä jonkinlaiseksi teennäiseksi selitykseksi seurustelemattomuudelle, uskon, että niin sanottu flaksi kävisi selvästi helpommin. Nykyään monessa tilanteessa olen mieluiten kaappihetero ja toisinaan vietän aikaa myös queer-ihmisten parissa, kunhan tilanteet eivät käy liian painostaviksi. Pienen salailun vastapainoksi voin olla juuri niin epämaskuliininen kuin kulloinkin huvittaa.
Pari päiväkirjamerkintää jäi tänä viikonloppuna väliin, mutta annan itselleni anteeksi – olin nimittäin poissa kotoa, ihmisten parissa, kasvotusten ja myös päät painuksissa.
