Omistan digitaalisen henkilövaa’an, jonka näyttämästä lukemasta huolestuin äsken. En ihan tiedä, pitäisikö minun uskoa sitä, mutta painoindeksini (BMI) on laskenut jo alle kuuteentoista, mikä tarkoittaa vakavaa alipainoa. Nyt tekee mieli syödä reilusti.
Monet ajattelevat, että kasvissyöjät ovat laihoja, koska lihattomasta ruokavaliosta ei voi saada tarpeeksi energiaa. Minua on toisinaan harmittanut, kun omalla olemuksellani olen vahvistanut tätä harhaluuloa. Hoikkuus ja eläintuotteiden välttäminen saattavat osittain johtua samoista asioista, mutta eivät välttämättä ole ollenkaan riippuvaisia toisistaan. Myös vegaanit voivat olla lihavia tai lihaksikkaita.
On kuitenkin totta, että korkeaenergisen lihattoman ruuan löytäminen voi olla vaikeaa. Monet vegetaristeillekin sopivat tuotteet on suunnattu laihduttajille. Toisaalta täysin kasvisperäiset erikoistuotteet, ”lihan korvikkeet”, saattavat olla kalliita. Onneksi kasveista valmistetaan paljon tavanomaisia ruoka-aineita, jotka ovat hyvin rasva- ja hiilihydraattipitoisia. Lisäksi esimerkiksi pähkinöissä on sellaisenaan paljon energiaa. Proteiinia on maitotuotteiden lisäksi melko paljon monissa viljelykasveissa, soijapapu ehkä huomattavimpana niistä.
Valmistan liian vähän ruokaa itse, ruokavalioni on liian yksipuolinen ja käytän liian vähän tuoreita vihanneksia, joihin kasvis sanassa kasvissyönti taitaa yhä monen mielessä viitata. Mieleni olisi varmasti terveempi terveessä ruumiissa.