Suurin esteeni terveen itsetunnon kehittymiselle tuntuu olevan häpeäni omasta ruumiistani. Se ei kai ole yllätys, koska samasta asiasta kärsii niin moni.
Usein tuntuu siltä, että rakkaus on tarkoitettu vain hyvännäköisille ihmisille. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta en voi välttyä ajatukselta, että minun olisi täytettävä tietyt vähimmäisvaatimukset ulkonäöllisesti. Luonteella on vähemmän väliä, jos asiaa ajattelee raadollisesti – monet mukavat ihmisethän elävät kurjassa parisuhteessa vaikka minkälaisten ääliöiden kanssa.
Yhteiskunnassa, jossa lihavuus on pikemminkin normi kuin poikkeus, tunnen kuuluvani jonkinlaiseen väliinputoajien ryhmään. Suuri laihdutusteollisuus syytää ihmisten mieliin huonoa omaatuntoa siinä määrin, että syömishäiriöiden yleisyys tuntuu itsestään selvältä. Minunlaisteni ihmisten alipaino-ongelmista ei kukaan tunnu välittävän. Mediassa yleisen puhetavan mukaan ”itse kunkin” olisi hyvä laihduttaa, luonnostaan hoikat ihmiset ovat kadehdittavia geneettisiä poikkeuksia ja selvä alipaino kertoo yleensä anoreksiasta. Laihat nörttiolmit ovat lähinnä säälittävä vitsi.
Kun TV:ssä alettiin mainostaa painonpudotuspalvelua internetissä, koitin huvikseni syöttää liittymislomakkeeseen suuremman tavoitepainon kuin senhetkinen painoni oli. En päässyt sitä sivua pidemmälle, koska antamani tiedoissa oli virhe. Minun on kai itse luotava oma lihotusohjelmani.
