Olen käymässä Helsingissä viikonlopun ajan. Toivoisin, että voisin ottaa tällaiset retket lomana ja luopua stressistä edes hetkeksi. En voi kuitenkaan mitään omantuntoni painostaville syytöksille tai toisaalta kyvyttömyydelleni hoitaa asioitani. En oikeastaan edes yritä tosissani. Jos voisinkin pitää lomaa masennuksesta ja ahdistuksesta, olisin luultavasti tuttuun tapaan tekemättä mitään ja ahdistuisin entistä enemmän.
Todellisella rentoutuslomalla en voisi nykyisessä tilanteessani olla yksin. Yksinäisyys ahdistaa liikaa, mutta toisaalta toisten ihmisten seurakin ahdistaa, vaikkakin eri tavalla. Minulla ei suinkaan ole lamauttavaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta huono itsetuntoni ja muut elämäni solmut sotkevat pääni ylimääräisellä stressillä ja jännityksellä. Vain rakastuminen voisi hälventää synkät ajatukset.
Lomaan tarvitaan myös tehokas irrottautuminen tavallisesta ajasta ja paikasta ja mahdollisuus virkistäytyä. Nämäkin ovat melko kovia vaatimuksia. En ihmettele, että muinaiset ihmiset kokivat tärkeäksi määrätä viikottaisesta lepopäivästä uskonnollisella auktoriteetilla.
Tänään toivon näkeväni muutamia tuttuja. Koitan viettää hetken vapaa-aikaa ulkosalla ja saada siitä hiukan voimia.
