Luulen, että masennuslääkkeeni on alkanut vähitellen vaikuttaa. Oloni on välillä aika kummallinen. Hymyilen itsekseni ilman varsinaista syytä, ja pettymykset eivät tunnu niin rankoilta kuin ennen. Ikään kuin olisin suojautunut paremmin negatiivisilta tunteilta, vaikka ne vielä vaikuttavatkin taustalla ja kontrolloivat minua. Ehkä lääkkeiden vaikutus vielä voimistuu ja saan aloitekykyäkin.
Kävin tänään taas psykiatrisella poliklinikalla terapeuttini luona. Hän ei ehkä ole isopalkkainen huippuammattilainen, mutta huomaan, että hän on paneutunut työhönsä ja myös haluaa olla hyvä siinä. Uskon, että hän välittää asiakkaistaan, mutta en tiedä, mitä hän ajattelee minusta ihmisenä, koska terapiasuhde on niin objektiivinen ja vailla kontaktia varsinaisella henkilökohtaisella tasolla. Luultavasti pidän itse turhan paljon etäisyyttä.
Terapeutti teki todella yllättävän ehdotuksen: että varaisimme ajan kotikäyntiä varten. Sen tarkoitus on kai siirtää keskustelu erilaiseen ympäristöön, jolloin kontakti voi ehkä myös olla erilainen. Tiedän, että mikäli kotikäynti toteutuu, tulen siivoamaan täällä melko paljon. Osittain siksi sanoinkin, että suunnitelma sopii minulle.
