Arkisto toukokuu 27, 2008

Oikeanlaista mielihyvää

Jutellessani terapiassa huomasin, että mieleni alkoi muotoilla suuni kautta varsin samanlaista analyysiä, jota olen tänne päiväkirjaani kirjoittanut. Tässä merkinnässä kerron siis ajatuksen, joka nousi tällä kertaa mieleeni.

Minulla on karkeasti jaoteltuna kahdenlaista mielihyvää tuottavaa tekemistä elämässäni. Toista tyyppiä nimitän välittömän tai passivoivan mielihyvän tyypiksi. Se on kaikenlaista, tyypillisesti addiktoivaa ja usein helppoa tekemistä, joka antaa heti mielihyvän tunteen, ilman suurempia valmisteluita. Tämä mielihyvä on usein ikään kuin turruttavaa ja jumiuttaa äärelleen. Tyypillinen, joskin tylsä esimerkki on TV:n katseleminen.

Toinen tyyppi on harrastusmainen tai aktivoiva tekeminen. Se ei vie kauan tai toistu kovin usein. Silti se antaa mielihyvää, joka kestää, joskus pitkäänkin, varsinaisen harrastamisen jälkeen. Tällainen tekeminen vaatii yleensä jonkin verran ennakkovalmisteluita, suunnittelua ja resursseja. Myös tämä mielihyvä voi olla addiktoivaa, mutta käytännön syyt estävät usein jatkuvan harrastamisen. Tämä mielihyvä auttaa usein myös muita elämänalueita sivuvaikutuksenaan. Esimerkkinä voisi olla vaikka juokseminen, josta pidän ja nautin. En voi kuitenkaan käydä lenkillä, jos kehoni energiataso ei ole tarpeeksi korkealla.

Lienee sanomattakin selvää, kummantyyppistä mielihyvätekemistä haluaisin lisää ja kummasta pyrin eroon. Nyt minulle on taas hiukan selvempää, miksi en varsinaisesti pidä tietokoneella puuhastelua harrastuksenani.

Kommentoi