Täydellinen ja rehellinen avautuminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Se vaatii hyvin vahvan luottamuksen toiseen ihmiseen – vahvemman kuin monessa parisuhteessa, ilmeisesti. Psykoterapiassa on aina se ongelma, että se on kommunikointia käytännössä vieraiden ihmisten kanssa.
Yksilöterapiassa tunteistaan ja vaikeista asioista kertoo vain toinen osapuoli. Terapeutin rooli on olla neutraali, tietyssä mielessä kasvoton tarkkailija ja kommentoija. Hän on kuitenkin ihminen, ja tällainen yksisuuntainen suhde saattaa tehdä hoidettavan olon epävarmaksi.
Ryhmäterapiassa on mahdollisia uhkatekijöitä, eli vieraita ihmisiä, vielä enemmän. He eivät ole edes neutraaleita, vaan tuovat tilanteeseen omat pelkonsa ja varautuneisuutensa. Parhaassa tilanteessa keskusteluun osallistujia yhdistävät samanlaiset kokemukset ja tausta. Ne tuottavat luottamusta.
Jos sopiva terapiamuoto ja sopivat ihmiset löytyvät, voi terapian hyöty olla suuri mielenterveysongelmissa. Joka tapauksessa on parempi puhua, vaikka vain rajoitetusti, kuin vaieta kokonaan. Minulle puhuminen joistain asioista on vaikeaa, vaikka kovasti haluaisinkin. Eri asioista puhun eri ihmisten kanssa, joistain kirjoitan tänne ja jotkut pidän itselläni.
Gustav Juoste sanoi
Terapia on tilanteena tosiaan vähän hankala. Ainakin minun kaltaiselleni sulkeutuneelle ihmiselle, joka nyt ei yleensäkään puhu asioista suoraan. Kahden masennusjakson aikana olen hakeutunut hoitoon ja jaksanut käydä psykologin juttusilla vain pari kolme kertaa. Sitten olen päätynyt tulokseen, että ei siitä ole apua, paljon enemmän hyödyn vertaistuesta. Asennekysymys, totta kai. Vertaisilleni voin paljon avoimemmin kertoa tunteistani ja ongelmistani. Muodollisemmassa, hoitosuhdeperustaisessa keskustelussa olen aina paljon varautuneempi ja jätän kertomatta monia oleellisia asioita. Eikä yleensäkään kaikkea pysty yhdellä istumalla kertomaan, kyllä siihen aikaa kuluu. Olen ehkä antanut terapian suhteen liian helposti periksi, mutta minkäs sille voi, että on onnistunut löytämään niin hyvää vertaistukea.
Olen seurannut blogiasi mm. siksi, että kuvauksesi itsestäsi vastaa keskeisiltä osin omaa tilannettani. Vastalahjaksi voin kertoa, että mikäli etsit hyvää vertaistukea, tule IRCNet-kanavalle #surumieliset.
tahto sanoi
Kiitoksia kommentista. Tuo on juuri oleellellista, että löytää sen sen itselle oikean ihmisen tai ryhmän. Muodollinen hoitosuhde kyllä asettaa nuo omat rajoituksensa. Hyvä että toit esiin epämuodollisen vertaistuen.
Sekin on totta, että aikaa avautumiseen ja luottamuksen syntymiseen menee. Vähitellen, kun keskustelee omista asioistaan, tarkkailee tahtomattaankin vastapuolen reaktioita. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin suuntaan keskustelu ja (hoito-) suhde etenevät.
Olen IRCnetissä ns. oikealla nimelläni enkä halua sitä yhdistää tänne, mutta kiitos kutsusta, kuka tietää vaikka vahingossa eksyisin kanavalle joskus. ;)