Eilinen blogimerkintä jäi kirjoittamatta ja niin jäi melkein tämänpäiväinenkin. Perjantain merkintä antaa minulle viitteitä syistä. Masennuksessa on hyviä ja huonoja kausia. Nyt näyttää sattuneen huonompi.
Tärkeää olisi pitää itsensä käynnissä, aktivoida itseään. Kuten terapeuttinikin sanoi, itsekuri on ehkä väärä sana, mutta jonkinlaista pakottautumista tarvitaan.
Masennuksen, kuten joidenkin muidenkin sairauksien, paradoksaalisuus syntyy siitä, että se vaikuttaa mieleen salakavalasti. Eräs ystäväni totesi, että on vaikeaa tietää, missä oma itse päättyy ja sairaus alkaa. Tämä on yksi syy, miksi ulkopuolisten on joskus vaikeaa ymmärtää masennuksesta kärsivää. Jotta parantuisi, on tärkeää myös tahtoa sitä ja pyrkiä kohti paranemista, mutta vakaatkaan päätökset, itsekuriyritykset tai yksinkertaiset piristyskonstit eivät välttämättä auta yhtään.
Tämä päiväkirjaprojekti on sen verran tärkeä minulle, että olisi varmaan hyödyllistä siirtää kirjoittaminen hieman varhaisempaan ajankohtaan. Nykyisellään pakottaudun kirjoittamaan vasta, kun keskiyön deadline lähestyy.
