Arkisto toukokuu, 2008

Mystinen väsymys iskee jälleen

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kesäinen väsymykseni iski toden teolla. Olen ajatellut, että se liittyy siitepölyallergiaan, ja kertonut siitä muutamille lääkäreille, mutta yksikään ei ole koittanut selittää asiaa tai varsinaisesti ottanut kantaa siihen. Usein allergiaoireet muuten puuttuvat, vaikka pää tuntuu raskaalta ja on uupunut olo.

Olen nyt alkanut käyttämään fluoksetiinia, joka amerikkalaisessa populaarikulttuurissa tunnetaan nimellä Prozac. Se on halpaa, mutta ilmeisesti tehottomampaa kuin uudemmat lääkkeet, eikä se ainakaan vielä tunnu paljon purevan väsymykseeni tai masennukseeni.

Asuntoni on kesäisin usein hyvin kuuma. Ehkä pääni ei vain kestä liikaa lämpöä, tai en juo tarpeeksi. Särkylääkkeet helpottavat oloa, mutta en viitsisi syödä niitä, jos ongelma olisi korjattavissa muilla, järkevämmillä tavoilla. Tämä ongelma on joka tapauksessa erityisen haitallinen minulle, jolla on voimia muutenkin kovin vähän. Ehkä voisin kuitenkin kääntää tilanteen jotenkin edukseni: säännöllinen ja riittävä uni olisi nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Kommentoi

Kovaa yritystä

Minulla on nyt päällä parempi tahtotila kuin pitkään aikaan. Se ei välttämättä riitä saavuttamaan päämääriä, mutta auttaa jaksamaan.

Mitä ilman et voisi elää? Viime vuoden puolella vastasin tuohon kysymykseen: ”toivoa”. Jonkin aikaa sitten ryhmäterapiassa sanoin, että minulla ei ole minkäänlaista toivoa näkyvissä. Nyt taas maailmani näyttää vähän toiveikkaammalta.

Tällä viikolla olen saanut hoidettua pari asiaa, jotka ovat melko pitkään olleet tekemättä ja vaivanneet mieltäni. En ole vielä läheskään niin sanoakseni turvassa, mutta sen mahdollisuus lähenee. Bart Simpsonin sanoin: en voi luvata yrittää, mutta yritän yrittää.

Kommentoi

Oikeanlaista mielihyvää, osa 2

Huomasin, että eilisestä kirjoituksestani jäi pois eräs varsin tärkeä toimintamuoto, joka tuottaa mielihyvää. Kävin siinä läpi ainoastaan toimettoman ihmisen mielihyvänlähteitä. Seuraava askel on, luonnollisesti, siirtyminen oikeaan työhön.

Monet ihmiset tekevät varmasti koko työikänsä ajan töitä, joista eivät varsinaisesti pidä. Toimettomasta ihmisestä voi tuntua pelottavalta ajatus, että suuri osa jokaisesta arkipäivästä, ja sitä myöten koko elämästä, kuluu merkityksettömään puurtamiseen. Luulisin kuitenkin, että moni, jolla on varaa valita ja etsiä itseään, ei vain uskalla ottaa haastetta vastaan.

En tiedä, onko olemassa ammattia, josta itse todella nauttisin, mutta vaikka ei olisikaan, voin todennäköisesti lopulta löytää jotain, joka antaa kunnollisen kehyksen elämälleni. Haluaisin voida kehittyä siinä, mitä teen, ja tietenkin turvata elämäni taloudellisesti. Nykyisellään opiskelun kuuluisi olla työtäni. Toivon, että pystyn nauttimaan siitä tarpeeksi valmistuakseni.

Kommentoi

Oikeanlaista mielihyvää

Jutellessani terapiassa huomasin, että mieleni alkoi muotoilla suuni kautta varsin samanlaista analyysiä, jota olen tänne päiväkirjaani kirjoittanut. Tässä merkinnässä kerron siis ajatuksen, joka nousi tällä kertaa mieleeni.

Minulla on karkeasti jaoteltuna kahdenlaista mielihyvää tuottavaa tekemistä elämässäni. Toista tyyppiä nimitän välittömän tai passivoivan mielihyvän tyypiksi. Se on kaikenlaista, tyypillisesti addiktoivaa ja usein helppoa tekemistä, joka antaa heti mielihyvän tunteen, ilman suurempia valmisteluita. Tämä mielihyvä on usein ikään kuin turruttavaa ja jumiuttaa äärelleen. Tyypillinen, joskin tylsä esimerkki on TV:n katseleminen.

Toinen tyyppi on harrastusmainen tai aktivoiva tekeminen. Se ei vie kauan tai toistu kovin usein. Silti se antaa mielihyvää, joka kestää, joskus pitkäänkin, varsinaisen harrastamisen jälkeen. Tällainen tekeminen vaatii yleensä jonkin verran ennakkovalmisteluita, suunnittelua ja resursseja. Myös tämä mielihyvä voi olla addiktoivaa, mutta käytännön syyt estävät usein jatkuvan harrastamisen. Tämä mielihyvä auttaa usein myös muita elämänalueita sivuvaikutuksenaan. Esimerkkinä voisi olla vaikka juokseminen, josta pidän ja nautin. En voi kuitenkaan käydä lenkillä, jos kehoni energiataso ei ole tarpeeksi korkealla.

Lienee sanomattakin selvää, kummantyyppistä mielihyvätekemistä haluaisin lisää ja kummasta pyrin eroon. Nyt minulle on taas hiukan selvempää, miksi en varsinaisesti pidä tietokoneella puuhastelua harrastuksenani.

Kommentoi

Terapian ongelma

Täydellinen ja rehellinen avautuminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Se vaatii hyvin vahvan luottamuksen toiseen ihmiseen – vahvemman kuin monessa parisuhteessa, ilmeisesti. Psykoterapiassa on aina se ongelma, että se on kommunikointia käytännössä vieraiden ihmisten kanssa.

Yksilöterapiassa tunteistaan ja vaikeista asioista kertoo vain toinen osapuoli. Terapeutin rooli on olla neutraali, tietyssä mielessä kasvoton tarkkailija ja kommentoija. Hän on kuitenkin ihminen, ja tällainen yksisuuntainen suhde saattaa tehdä hoidettavan olon epävarmaksi.

Ryhmäterapiassa on mahdollisia uhkatekijöitä, eli vieraita ihmisiä, vielä enemmän. He eivät ole edes neutraaleita, vaan tuovat tilanteeseen omat pelkonsa ja varautuneisuutensa. Parhaassa tilanteessa keskusteluun osallistujia yhdistävät samanlaiset kokemukset ja tausta. Ne tuottavat luottamusta.

Jos sopiva terapiamuoto ja sopivat ihmiset löytyvät, voi terapian hyöty olla suuri mielenterveysongelmissa. Joka tapauksessa on parempi puhua, vaikka vain rajoitetusti, kuin vaieta kokonaan. Minulle puhuminen joistain asioista on vaikeaa, vaikka kovasti haluaisinkin. Eri asioista puhun eri ihmisten kanssa, joistain kirjoitan tänne ja jotkut pidän itselläni.

Kommentit (2)

Vanhemmat artikkelit »